14. Kisatunnelmointia

Semmoinen kisoja edeltävä tunnelma oli ollut koko viikon ilmassa. Se nosti omaakin fiilistä, vaikka samalla tiesin että pää ja sydän piti mut eri maissa. Tai siis sydän olisi vienyt takaisin suomeen, mutta pää piti norjassa. Vaikka päätös sattui, oli se silti oikea tässä tilanteessa koska olisin kuitenkin reilun viikon kuluttua lähtemässä kotiin ja jos nyt olisin mennyt suomeen, tietäisin että haluaisin vain matkustaa kotiin katsomaan Koolia ja siihen minulla ei olisi tällä reissulla ollut mahdollisuutta. Ori oli onneksi jo paremmassa kunnossa, kuin mitä se oli ollut mutta pitkä tie olisi edelleen edessä siihen, että se olisi taas kunnossa ja sen kanssa voitaisiin alkaa treenaamaan edes kevyesti.

Sinä aikana kun muu väki olisi Seppeleessä kisareissulla minulla olisi mahdollisuus taas muistella ratsastustuntien pitämistä, sillä tuntien pitoon kaivattaisiin kuitenkin tuuraajaa ja Janni hieman lupaisi että Catu voisi ainakin toimia tulkkina ja ehkä jopa Christian jos miehen vain saisi hommaan jollain lahjottua. Ehkä se voisi olla se juttu, mikä auttaisi pitämään fokuksen työssä ja Shelyesissä sen sijaan että vain haaveilisi vain kotiin pääsemisestä ja Koolin näkemisestä. Olihan äiti pitänyt minua hyvin ajantasalla orin tilanteesta, joten ihan oman onneni nojassa en täälä kaukana ollut.

Toisaalta oli ihana seurata myös muiden kisaintoilua, sillä nyt tunsin kuitenkin Shelyläisiä paremmin kuin Sommarsolvaerin aikana, jolloin olin vasta saapunut Norjaan. Aika tuntui menneen kuin siivillä ja olikin jotenkin outoa ajatella, että vain vajaata paria kuukautta aikaisemmin olin saapunut ensimmäisen kerran elämässäni Norjaan ja noin viikon kuluttua olisin jättämässä kaiken taakseni ainakin toistaiseksi, sillä toivoin salaa että en olisi osoittautunut ihan toivottomaksi ja että olisin tervetullut vierailemaan Shelyesiin aina kun oma tilanteeni sen sallisi.

Shelyesistä jäisi varmasti paljon hyviä muistoja, vaikka reissuun oli mahtunutkin myös huolta ja murhetta. Mutta sellaista oli elämä.

Kommentit

Suositut tekstit