24. Kisakuskiksi

Mä olin päässyt eroon siitä huonosta fiiliksestä mikä mulla oli Koolin suhteen. Pikkuorin olisi paras kuntoutua kotona ja valmistautua siellä myös starttiin. Äitillä ja isällä oli kuitenkin paljon pidempi kokemus ravureista kuin mitä minulla, vaikka olinkin niiden kanssa pyörinyt lapsesta asti.

Markuksenikin kanssa hommat oli sujunut samalla painolla kuin ennenkin ja välillä kun oon kerennyt niin oon laittanut hevosia valmiiksi ja toisesta päästä hoitanut niitä sitten pois. Tuossa yhtenä hiittipäivänä mä olin laittanut Folkin ja Xenian Markukselle ja Leolle valmiiksi niiden tullessa Bonnien ja Cocon kanssa lenkiltä. Mä olin kerennyt jo napata Cocon Leolta ja alkaa irrottamaan siltä aisoja perästä että sain jätettyä kärryt pihalle ja kiepautettua tamman jossain karsinassa sen verran että miehet pääsisivät seuraavien ajokkiensa kanssa lenkille ja mä saisin hoitaa tammat rauhassa loppuun. 

”Leo hoidaksä nää pois? Käy sä Karla vetää kuravaatteet päälle ja ota kypärä ja muut vermeet mukaan” Markuksen ääni kuului jostain Bonnien takaa. 
”Okei. Mä vaa laitan tän yhden remmin loppun” vastasin hieman epäilevästi ja teimme Leon kanssa uuden vaihdon alkuperäiseen muodostelmaan ja miehen jäädessä purkamaan toista puolta Cocon valjastuksesta kävin itse pukemassa kurahousut jalkoihini sekä sadetakin päälleni ja tarkistin että kypärässäni roikkuisivat ajolasini. En tiennyt miten täydellisen varustuksen Markus minulle halusi, joten nappasin varuuksi vielä ajopiiskan matkaan.

Palatessani käytävälle oli Markus saanut Bonnien karsinaan ja Cocon takamus katosi juuri johonkin karsinaan.

”Ota sinä Xenia niin mä hyppään Folkin rattaille. Ajetaan ensin vähän lämpöä ja sitten siihen hiitti päälle” Markus ohjeisti päästäessään ajokkinsa irti ja selvitellessään ohjat siten että tuo sai istahtaa kärreille ja heittää ohjien hännän takamuksensa alle. 
”Jees” kuittasin toiselle irrotellen Xeniaa käytävältä ja siirtäen ensin ohjien hännän penkille, istuen lopulta vinottain niiden päälle, ennen kuin heilautin oikean jalkani ohjien ylitse omalle paikalleen ja nostin vasemman jalkani vielä oikealle paikalle. Ajelimme Markuksen kanssa peräkanaa ulos tallista ja kuulin miten Cocon kaviot alkoivat kopista käytävällä selkäni takana.

Olin ajanut tätä ennen Wäckelininssä vain yhden hiitin ja se johtui täysin siitä että Leolle oli tullut joku yllättävä meno, jonka vuoksi tuo ei voinut ajaa päivän viimeistä hevostaan. En oikein tiennyt mistä tämä komennus johtui, sillä Markus ei vaikuttanut ihmiseltä, joka tekisi nopeita ja yllättäviä päätöksiä, joten oletin että tuolla olisi jotain mielessään ja tämä olisi mahdollisesti testi jotain tulevaa varten. Omanlaisensa jännitys yritti nostaa päätään, mutta mä sain sen kuitenkin taltutettua ja kerroin itselleni että mä tekisin parhaani tällä hiitillä ja katsoisin mihin se johtaisi. Parhaimmassa tapauksessa uusiin hiittireissuihin, pahimmassa tapauksessa kotimatkaan.

Hiitti Xenian ja Folkin kanssa meni omasta mielestäni hyvin, vaikka tietenkin nuorten hevosten kanssa oli aina omat konnankoukkunsa ja varsinkin voltatessa tuntui että Xenia liikkui varsinkin alkuun enemmän ylös kuin eteen, mutta saatiin sieltä kuitenkin järkevä volttaus aikaan ja ravilla tapahtunut lähtö Markuksen kajauttaessa komennon ilmoille. Takaisin Wäckeliniin palasikin kaksi kuraista valjakkoa ja hoidimme miehen kanssa hevoset hiljaisuuden vallitessa pois, sillä parivaljakko oli ollut päivän viimeiset hiitattavat.

Syyt sille miksi Markus oli tämän kuskin vaihdon hiitille tehnyt, pysyi piilossa muutaman päivän, kunnes Gunnar tuli eräänä aamuna talliin kun olin juuri siivoamassa toiseksi viimeistä karsinaa.

”Morgen” 
”Morgen Gunnar!” 
”Puhuttiin tuossa Markuksen kanssa pari päivää sitten kun se oli kuulemma ottanut sut hiitille Xenian kanssa” vanha mies aloitti ja tunsin miten pidätin hieman hengitystäni, sillä nyt taisi olla totuuden hetken käsillä. Helvete…. 
”Mm” 
”Markus oli tyytyväinen siihen mitä se oli nähny Xenian menoa ja se meinaskin että jos sua vaan kiinostaisi niin sulle voisi olla kuskinpaikka raveissa tarjolla”



Kuullessani syyn sille miksi Markus oli pyytänyt minut kanssaan hiitille, olin omalla tavallani yllättynyt, sillä en uskonut että saisin tuollaista kunniaa kokea täälä. 

”Joo, siis todellakin kiinostuu ja oon enemmän kuin otettu tästä mahdollisuudesta” haperoin sanojani ja melkein unohdin puolet sanoista ruotsiksi. 
”Totta puhuen mä en jotenkin osannut yhtään odottaa mitään tällaista ja oon todellakin oikeestaan enemmänkin kuin otettu tästä mahdollisuudesta” jatkoin ja yritin kuulostaa siltä että en vain selittelisi selittelyn vuoksi. Keskustelimme Gunnarin kanssa oikeastaan vain logistisista asioista vielä hetken. Mies selvitti että tälle kuulle hevoset olisivat jo ilmoiteltu startteihin, mutta ensi kuusta alkaen minullakin voisi olla mahdollisuus päästä kuskinpenkille. Kerroin että tämä kuulostaisi hyvältä ja näin ollen minulla olisi tämä kuu aikaa tutustua tuleviin ajokkeihini. 

Gunnarin lähdettyä kaivoin puhelimeni esiin. 

”Mamma vet du va. JAG FÖR TAVLA!”

Lähetettyäni viestin tajusin että en ollut pakannut valkoisia ajohousujani matkaan, mutta se olisi pieni hidaste ja eiköhän jotkut kerkeäisi vielä tilata tai sitten viimeistään käydä ravipaikalta ostamassa kiertävästä hevostarvikeautosta tai vaikka pelata varman päälle ja varata yhdet jo etukäteen. Loppupäivän hymyilin kuin Naantalin aurinko. Ehkä kaikki menisikin lopulta hyvin.

Kommentit

Suositut tekstit