17. Uusi luku

Aika oli tuntunut menevän vieläkin nopeammin kuin mitä se oli kesällä mennyt Norjassa. Vajaa kolmepäivää tuntui vain kadonneen, vaikka en ollut tehnyt niiden aikana oikeastaan edes mitään isompaa. Ensimmäinen päivä oli mennyt purkaessa laukut Norjan jälkeen ja laittaessa osan tavaroista paikoilleen, samalla kun oli pessyt viimeiset pyykit. Osa päivästä oli tietenkin sitten mennyt myös tallissa, sillä heti ensimmäisenä kun olin kotipihaan päässyt, olin melkein juossut talliin tapaamaan Koolia.

Pikkuori olikin saanut niin pitkän ja tiukan halauksen että se ei ollut varmaan ikinä saanut sellaista. Vasta sen jälkeen olin valmis tutkimaan oria tarkemmin. Se ei näyttänyt niin iloiselta ja hyvältä kuin lähtiessäni, mutta ei enään niin surkealtakaan, kuin mitä se oli klinikalla näyttänyt. Olihan ori hieman lihakseton ja ehkä sameampikarvaisempi, mutta ainakin se oli elossa. Se oli tärkeintä ja karvan kiilto sekä lihakset saataisiin kuitenkin hiljalleen palautettua, kunhan Koolille annettaisiin vain aikaa ja sen kanssa voisi alkaa tekemään vähän enemmän.

Tai siis saisihan sen kanssa nytkin jo treenata melkein normaalisti, mutta koska sen kanssa ei ollut mitään isoja tavoitteita palauteltiin se treeniin hiljalleen ja edettiin vain sen ehdoilla siihen asti että ori olisi takaisin normaalissa treenissä. Muuten kotona ei ollut tapahtunut oikeastaan mitään muutoksia, vaikka äiti ja isä puhuivatkin mahdollisesti myivänsä pari vanhempaa siitoshevosta, sillä tallissa olisi turha pitää montaa siitoshevosta kun kasvatustoiminta haluttaisiin pitää pienenä ja molemmilla myyntiin ajatelluilla tammoilla oli kuitenkin ihan hyvä suku, joten ne voisi olla ehkä helppokin myydä. 

Kuitenkin tänään olisi taas aika pakata laukut ja tällä kertaa pakkaaminen olikin hieman haastavampaa, sillä piti pakata vaatetta, jolla pärjäisi näin syksyllä, mutta olisi myös tarpeeksi paksuja pakkaskeleille. Koska Wäckelin oli ravitalli, pääsi autooni niin Fintackin sadekelin ajovarusteet, kuin myös toppavaatteet. Niiden päälle nostin vielä Fintackin valkoisen ajokypärän ja tarkistin että mukana olisi ainakin kahdet ajolasit sekä ajohanskoja eri keleille ja mieluusti vielä kaksin kappalein.

Kun kaikki oli kasassa, oli aika antaa äidille ja isälle vielä halit hyvästiksi ja nousta taas autoon ja lähteä suuntaamaan kohti pohjoista. Ajaisin tänään vain lähemmäs rajaa ja seuraavana aamuna ylitse ja siitä suoraan Wäckelineille. Tästä lähtisi seuraava luku elämässäni.

Kommentit

Suositut tekstit